Matala-asteinen tulehdus ja sen osoittimet (osa 1)

Tämä kirjoitus on ensimmäinen osa kirjoitussarjassani ”matala-asteinen tulehdus ja ravinto”. Ennen hyppäämistä ravitsemuksen kenttään katsaus siihen, mitä tulehdus on.

Matala-asteisen tulehduksen katsotaan olevan lähes kaikkien merkittävien kroonisten länsimaisia ihmisiä uhkaavien tautien takana. Toki, tulehduskaan ei ole ainoa syytekijä. Vuonna 2010 Science-lehti nimesi viime vuosikymmenen yhdeksi tärkeimmistä merkkipaaluista nimenomaan matala-asteisen tulehduksen ymmärtämisen (Insights of the decade. Science 2011;330:1612).

”Over the past decade, it has become widely accepted that inflammation is a driving force behind chronic diseases that will kill nearly all of us. Cancer. Diabetes and obesity. Alzheimer’s disease. Atherosclerosis. Here, inflammation wears a grim mask, shedding its redeeming features and making sick people sicker. ” Science -lehti 2010.

Jos jatkuvaa matala-asteista inflammaatiota voitaisiin jarruttaa tehokkaasti ruokavaliolla (aiheutamatta samalla muuta harmia kehossa), on todennäköistä, että samalla olisi keksitty tapa hidastaa syövän, diabeteksen, lihavuuden, Alzheimerin taudin ja sepelvaltimotaudin ja aivoinfarktien kehittymistä.

Tulehdus, kaksiteräinen miekka

Tulehdus on kehon luontainen puolustusreaktio ulkopuolisia uhkatekijöitä vastaan.

Tartuntatulehdus eli infektio johtuu ulkopuolisesta tunkeilijasta (mikrobista), kun taas ärsyttävä kudosreaktio eli inflammaatio voi johtua infektion lisäksi esim. vammasta (nilkan nyrjähdys), tuntemattomasta syystä (esim. reumassa) tai ravinnosta (esim. aterianjälkeinen tulehdusreaktio). Infektion aiheuttamassa tulehdusreaktiossa elimistö tappaa patogeenin ja aloittaa kudosta korjaavat prosessit sekä pyrkii rajaamaan infektion seuraamukset mahdollisimman pienelle alueelle. Vamman aiheuttamaa kudosärsytystä leimaa punoitus, turvotus, lämpö, kipu ja toiminnan vajaus. Matala-asteinen kytevä tulehdus ei kuitenkaan tunnu, eikä näy.

Tulehdusta leimaa ärsytys, turvotus, kipu ja kuumotus. Näkyvimmillään tämä on esim. nivelreumassa.

Tässä kirjoitussarjassa käsitellään nimenomaan ärsyttävää kudosreaktiota eli inflammaatiota. Tässä kirjoitussarjassa ei käsitellä infektion, mikrobien ja antibioottien merkitystä kroonisten sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa.

  • (Ärsytys)tulehdus kudostasolla = inflammaatio
  • Bakteerin tai muun mikrobin aiheuttama tulehdus = infektio

Jatkuva kytevä hiljainen, siis matala-asteinen, tulehdus on elimistölle vaarallinen. Tällainen tulehdus voi aiheutua huonosta ja liiallisesta ravinnosta, tupakoinnista ja vaikkapa stressistä. Tyypillistä on, että näissä tapauksissa tulehduksen merkki-aineet eivät ole läheskään yhtä korkealla kuin vakavan infektion aikana.

Tulehdusprosessit ovat kaksiteräinen miekka. Mikrobi-infektiossa ehdottomasti avuksi, kroonisesti kytevänä kudosärsytyksenä haitaksi.

Tulehduksen mittareista tärkein CRP

Vielä muutama vuosikymmentä sitten tulehdusta mitattiin lähinnä senkan avulla. Senkka tai lasko kuvastaa kyllä kehossa olevaa tulehdusta, mutta se ei reagoi riittävän herkästi. Vaikka senkka on kunnossa kehossa voi muhia matala-asteinen tulehdus.

CRP on monien mielestä tärkein tulehdusta kuvaava suure ainakin sydän- ja verisuonitautien kannalta. CRP erittyy maksasta infektion, kudosärsytyksen (tulehduksen) tai vamman seurauksena. Lievästi jatkuvasti koholla olevan CRP:n mittaamiseen käytetään ns. herkän CRP:n mittaamismenetelmää (engl. hs-CRP). hs-CRP taitaakin olla ainoa tulehduksen mittari, jolla on voitu toistuvasti osoittaa olevan itsenäinen yhteys sydän- ja verisuonisairauksien ilmaantumiseen (kuva alla). Sitä käytetään laajasti kliinisessä työssä.

Herkän CRP:n ja sydän- ja verisuonisairauksien yhteys. Lähde: Ridker et al. Circulation 2003.

Muut tulehduksen mittarit

Tulehduksen mittareita on kymmeniä jos ei satoja, eikä loppua niiden löytämiselle taida olla näköpiirisssä.  Suuri osa niistä ei ole kliinisessä käytössä.

CRP:n ohella mahdollisesti tärkeitä tulehduksen merkkiaineita ovat mm.:

  • IL-6 , IL-1β , IL-12  a IL-18 (interleukiineja), jotka kuuluvat sytokiinien ryhmään
  • TNF-α eli tuumorinekroosifaktori-alfa
  • Endotoksiinit, kuten LPS (kts. alla)
  • NKκ-B (nuclear factor κB ), liittynee erityisesti syövän ilmantuumiseen
  • Amyloidi A, toimii monella tavoin kuten CRP, mutta saattaa olla herkempi reagoimaan kuin CRP
Muita mittareita, joita käytetään myös inflammaation kuvaajina, mutta joita voidaan pitää ensisijaisesti endoteelitoiminnan tai tromboosin kuvaajina.
  • Resistiini,  (kuuluu adipokiineihin, kts. alla) voi kulkea myös nimillä ”dipose tissue-specific secretory factor (ADSF) tai C/EBP-epsilon-regulated myeloid-specific secreted cysteine-rich protein (XCP1)”
  • V-CAM, erittyy verisuonten seinämistä
  • I-CAM, ”
  • P-selektiini, ”
  • E-selektiini, ”
  • PAI-1, ” lisää veren hyytymistä
  • Typpioksidi, tietyin edellytyksin (lue tästä)

Tulehduksen vastavaikuttaja-aineiden mittaminen voi olla yhtä tärkeää kuin itse tulehduksen merkkiaineiden. Tulehdusta vastustavia merkkiaineita (siis hyödyllisiä) ovat esim.:

  • Typpioksidi. Vain endoteelillä syntyvä ei-iNOS-välitteinen typpioksidi on tulehdusta vähentävä (kts. tästä)
  • Il-8
  • IL-10
  • Adiponektiini, kuuluu adipokiineihin.

Edellisten merkkiaineiden lista ei ole tyhjentävä. Voidaan mm. perustellusti esittää, että HDL-kolesteroli on anti-inflammatorinen ja LDL-kolesteroli on inflammatorinen. En kuitenkaan käytä tässä kirjoitusarjassa kumpaakaan tulehduksen merkkiaineina.

Inflammaation, veren hyytymisen ja endoteelifunktion mittarit ovat osittain limittäisiä. Mittaria jota käytetään endoteelitoiminnan kuvaamiseen saatetaan käyttää myös inflammaation kuvaamiseen, ja päinvastoin. Veren hyytyminen eli tromboosi on myös keskeisesti sidoksissa inflammaatioon.

Inflammaatio, tromboosi ja endoteelifunktio ovat sidoksissa toisiinsa. Lähde. Goldberg 2009.

Tulehdus ja sydänkohtauksien synty

Käytän lähteenä Harvardin kardiologian professori Peter Libbyn kirjallisuuskatsausta vuonna 2006 American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä. Siinä Libby esittelee tulehduksen ja sepelvaltimotaudin tai tarkemmin ateroskleroosin syntyä.

Ateroskleroosi alkaa usein endoteelin (valtimosuonen sisäpinta) tulehdusreaktiolla, jolloin endoteeli ryhtyy tuottamaan adheesiomolekyylejä kuten VCAM-1. VCAM-1 houkuttelee monosyyttejä, jotka kulkeutuvat endoteelin läpi valtimon seinämään ja lisäävät useiden erilaisten välittäjäaineiden (kemoattraktanttien) ilmaantumista. Valtimon seinämässä monosyytit muuttuvat makrofaageiksi, nielevät lipidejä (kuten hapettunutta LDL-kolesterolia) ja muuntuvat lopulta vaahtosoluiksi. Vaahtosolut ovat tyyppipiirre ateroskleroottisessa plakissa. T-solut hakeutuvat myös valtimon seinämään (intimaan), jossa ne vapauttavat inflammaatiota kiihdyttäviä sytokiinejä (interleukiineja). Tällä tavoin ateroskleroosin esiaste, rasvajuoste syntyy.

Tämän jälkeen inflammaatiolla on edelleen sormensa pelissä, kun rasvajuosteesta syntyy varsinainen suonen mahdollisesti tukkeuttava monimuotoinen plakki. Plakin kehittyessä, T-solut aktivoivat makrofageja joko soluvälitteisesti tai CD40 ligandikontaktin kautta erittämään runsaasti tulehdusaineita kuten sytokiineja ja kollageenia hajottavia aineita, kuten matriksi metalloproteinaaseja (MMP). Nämä yhdessä estävät suojaavan uuden kollageenin syntymistä plakin päälle ja samalla myös kiihdyttävät jo olemassa olevan kollageenin hajoamista. Näin plakin päällä oleva kollageenikerros heikkenee ja jää ohueksi, ja on atlis repeämään.

Lopuksi plakin revetessä plakkiin kertyneet T-solut liipaisevat liikkeelle hyytymisreaktion käskemällä makrofageja erittämään prokoagulanttia nimeltä kudosfaktori (Tissue Factor, TF). TF laittaa nopeasti aluelle veren hyytymiskaskaadin ja aiheuttaa verenhyytymän, joka voi johtaa sydäninfarktiin.

Libby selittää myös miten muuntunut LDL-kolesteroli on keskeisin lipidi rasvajuosteen ja plakin muodostumisessa. LDL:n tyypillisiä muuntumistapoja on joko hapettuminen (oksidaatio) tai sokeroituminen (glycation). Libbyn tarinan voisi tiivistää seuraaviin seikkoihin:

  1. Inflammaatiotekijät, erityisesti VCAM-1, sysää verisuonten sisäpinnalla alulle monimutkaisen muuntunutta LDL-kolesterolia kerryttävän prosessin. Tämän prosessin seurauksena syntyy plakki, ja valtimo kaventuu
  2. Inflammaatiotekijät ohentavat plakin päällä olevaa kollageenikerrosta, minkä vuoksi plakki on heikko ja repeää helposti
  3. Repeytyneen plakin kohtaan syntyy helposti tukkeuma, koska repeytyvän plakin makrofaagit vapauttavat runsaasti kokkaroitumista edistävää ainetta kudosfaktoria (Tissue Factor, TF), joka liipaisee alulle veren hyytymiskaskaadin

Tulehduksen jäljet näkyvät, missä polttopiste?

Tulehdusta voidaan siis mitata erilaisilla tulehduksen merkkiaineilla.  Osa tulehduksen merkki-aineista erittyy maksasta, osa suoraan tulehtuneesta kudoksesta ja osa tulehdussoluista kuten makrofageista ja T-souluista. Esimerkiksi verisuoni voi erittää verenkiertoon suoraan tulehduksen merkkiaineita, kuten I-CAM, V-CAM, E- ja P-selektiini (kuva).

Tulehdus voi olla lähtöisin myös esim. suolistosta, iholta, keuhkoista tai nivelistä, eli tulehduksen polttopiste voi olla eripuolella kehoa. Kohonnut CRP ei vielä kerro missä kehon osassa polttopiste on. Ateroskleroosissa polttopisteenä on verisuonen seinämä, ja erityisesti sen sisin kerros endoteeli ja seuraava kerros eli intiima.

Yleisesti ajatellaan niin, että jos CRP on kohonnut kyse on pahemmasta tulehduksesta, kuin silloin kun se ei ole. Tulehdusta voi pitää yllä myös lisääntynyt rasvakudoksen määrä kehossa (kuva). Suolistosta peräisin olevasta tulehduksesta seuraavassa kappaleessa.

Matala-asteisen tulehduksen merkkiaineet voivat olla peräisin useista elimistä. Kuvasta puuttuu esim. suolisto, nivelet, keuhkot ja iho.  Lähde: Rader et al. NEJM 2000;343:1179-1182

Suoliston endotoksiinit, LPS

Inflammaation merkki-aineiden nousu voi saada alkunsa myös suolistosta. Kohtalaisen uusi ja tärkeä käsite on ns. metabolinen endotoksemia. Seuraavassa tarkemmin tästä ilmiöstä.

Kuten useimmille on tuttua suolistossamme, etupäässä paksusuolessa, majailee hillitön määrä baktereita, sekä elimistölle edullisia että haitallisia. Näistä bakteereista osa, tarkemmin sanoen gram-negatiivisten bakteerien joukkoon kuuluvat, erittävät kuollessaan bakteerisolun sisäistä voimakasta tulehdusta lisäävää ainetta lipopolysakkaridia (LPS). Suolistossa kuolee (ja syntyy jakautumalla) jatkuvasti bakteereita. LPS:ää voidaan ruiskuttaa koe-eläimeen ja näin aiheuttaa nopeasti kokeellinen suoliston ja elimistön tulehdustila.

LPS on tulehdusta aiheuttava endotoksiini, joka vapautuu suoliston gram-negatiivista bakteereista ja vaikutaa laajalti elimistön inflammaatioprosesseihin. Lähde: Manco et al. 2010

LPS imeytyy suolistosta kylomikronien avulla lymfanesteeseen ja sitä kautta edelleen verenkiertoon, missä lipoproteiinit kuljettavat sitä eteenpäin verisuonten endoteelille, rasvasoluille (adiposyyteille) ja maksasuoluille. Tämän jälkeen ne aiheuttavat tulehdusreaktion verisuonissa, maksassa ja rasvakudoksessa.

LPS:n määrää veressä säätelee ainakin gram-negatiivisten solujen kuolema (bakteeritasapaino suolessa) ja LPS:n imeytyminen. Ravinnolla ja ravintolisillä voidaan vaikuttaa sekä LPS:n imeytymiseen ja aktivaatioon että mahdollisesti myös LPS muodostumiseen suolistossa.

LPS:n määrä veressä (tai muualla kehossa) on siten yksi keskeinen tulehduksen merkki-aine.

Tilanteita joissa tulehdusarvot ovat koholla

Tämän kirjoitussarjan ulkopuolelle jäävistä seikoista kannattaa mainita muutama, joilla on selkeä merkitys tulehdusarvoihin. Mainitsen tässä ne tässä siksi, että ne voivat olla sekoittavia tekijöitä, kun arvioidaan eli ruokavaliotekijöiden osuutta matala-asteisessa tulehduksessa.

Raskas liikunta, akuutti vaikutus

Liikunta lisää tulehduksen merkiaineita akuutisti (joitakin tunteja liikunnan jälkeen), mutta säännöllinen liikunta puolestaan vähentää tavanomaisia tulehdusmerkkiaineiden tasoja. Tämä voi olla yksi niistä syistä, miksi säännöllinen liikunta näyttää suojaavan sydäntapahtumilta vaikka sen avulla liikapaino ei vähenisikään. On siis tärkeä kiinnittää huomiota paitsi akuuttiin tulehdusvaikutukseen myös pidemmän aikavälin tuelhdustekijöihin. Ne voivat olla ristiriidassa. Kasapis & Thompson 2005

Joissakin ruokavaliointerventioissa liikunta on yksi komponentti laajempaa elämäntaparemonttia, ja tämä on huomioitava tuloksia tulkittaessa.

Lihavuus- ja laihduttaminen

Lihavuus on krooninen matala-asteisen tulehduksen leimaama tila. Lihavuus heijastuu useisiin tulehduksen merkkiaineisiin.

Monet tietävät ohjelman Amerikkalaisen ohjelmaformaatin Biggest Loser. Tähän ohjelmasarjaan osallistuneita laihduttajia tarkemmin tutkiessa havaitiin, että erittäin massiivinen (-39 % painosta) laihduttaminen vähentää CRP:tä noin 80 % ja muitakin tulehdusmittareita. Toisaalta tiedetään, että aina edes 10 % laihduttaminen ei vähennä inflammaatiota, vaikka 10 %:n laihtumista on pidetty jonkinasteisena minimirajana tulehduksen vähentymiselle.

Painon pudotuksen tehokkuus vaikuttaa inflammaatioon, ruuan laadun ja määrän ohella.

Stressi

Stressin on todettu sekä väestötutkimuksissa että koe-eläinmalleissa lisäävän erilaisten tulehdusmerkki-aineiden määrää veressä. Jatkuva psykososiaalinen stressi on yhteydessä sydän- ja verisuonisairauksiin, ja yksi mahdollinen selittävä tekijä onkin nimenomaan inflammaatio. Stressi näyttää aktivoivan erityisesti NKκ-B -välitteistä tulehdustietä. Kiecolt-Glaser 2010

Joissakin ruokavaliotutkimuksissa on myös integroitua stressinhallintaa.

Unenpuute

Laboratorio-olosuhteissa on voitu osoittaa, että unenpuute heijastuu useiden tulehdussytokiinien määrään veressä. Lisäksi näyttää siltä, että jatkuvasta unettomuudesta ja uniapnesta kärsivillä on koholla olevat inflammaatioarvotMotivala 2011

Lopuksi

Matala-asteinen tulehdus on monimutkainen prosessi, tässäkin kirjoituksessa sitä lähestyttiin suppeasti ateroskleroosin kannalta. Syövän ja inflammaation yhteydet ovat tietenkin osittain poikkeavia ja niitä voi opiskella vaikka tästä katsauksesta. Muistihäiriöistä ja inflammaatiosta enemmän tässä katsauksessa.

Seuraava osa käsittelee ravinnon rasvoja ja tulehdusta. Jatko-osissa pureudutaan lähinnä niihin tulehduksen merkkiaineisiin, jotka tässä on esitelty.

Lähteet

Federico et al. Fat: a matter of disturbance for the immune system. World J Gastroenterol. 2010 Oct 14;16(38):4762-72

Goldberg. Cytokine and Cytokine-Like Inflammation Markers, Endothelial Dysfunction, and Imbalanced Coagulation in Development of Diabetes and Its Complications. J Clin Endocrinol Metab 2009:94;3171-3182

Hanson.  Inflammation, Atherosclerosis, and Coronary Artery Disease. NEJM 2005; ;352:1685-95.

Kasapis & Thompson. The Effects of Physical Activity on Serum C-Reactive Protein and Inflammatory Markers. A Systematic Review. J Am Coll Cardiol, 2005;45:1563-1569

Kiecolt-Glaser. Stress, Food, and Inflammation: Psychoneuroimmunology and Nutrition at the Cutting Edge. Psychosomatic Medicine 72:365–369 (2010) 369

Libby. Inflammation and cardiovascular disease mechanisms. Am J Clin Nutr 2006;832:456S-460S

Libby. Atherosclerosis, the new view. Scientific American 2002, May, p. 47-55.

Libby. Inflammation in Atherosclerosis. From Pathophysiology to Practice. J Am Coll Cardiol 2009; 54:2129-2138

Manco et al. Gut microbiota, lipopolysaccharides, and innate immunity in the pathogenesis of obesity and cardiovascular riskEndocr Rev. 2010 Dec;31(6):817-44

Motivala. Sleep and inflammation: psychoneuroimmunology in the context of cardiovascular disease. Ann Behav Med. 2011 Oct;42(2):141-52.

Rader. Inflammatory Markers of Coronary Risk. N Engl J Med 2000; 343:1179-1182

Singh & Newman. Inflammatory markers in population studies of aging. Ageing Res Rev. 2011 Jul;10(3):319-29.

23 thoughts on “Matala-asteinen tulehdus ja sen osoittimet (osa 1)”

  1. Mielenkiintoista Reijo!

    http://bit.ly/LJLLKt

    Tuossa vielä yksi katsaus liikunnan ja tulehdusvälittäjäaineiden yhteydestä. Artikkelin Fig 1. kuvaa hyvin kuinka infektion ja liikunnan tulehdusvaste on erilainen.

  2. Tyyppi johon aiemmin viittasin, Peter Attia, on sita mielta etta LDL-partikkelien liian suuri maara on ateroskleroosin taustalla. Normaali tulehdusvaste pystyy niita poistamaan endoteelista tietyn maaran mutta maaran kasvaessa tasapaino keikahtaa ja syntyy tulehdus. Partikkelit ja niiden kolesteroli jaavat tulehduskohtaan jossa LDL-C hapettuu ja johon myos kertyy makrofageja, kalkkia ym. LDL-P ja LDL-C eivat useinkaan lainkaan korreloi keskenaan. Melkoinen muna-kana-ongelma siis.

    1. Näin itseassa Libby’kin taitaa ajatella ja Hanson. Siis tuosta LDL-partikkelien määrästä. Tuossa Hansonin katsausartikkelissa ja sekä Libbyn Scientific American -artikkelissa on hyviä kuvia aiheesta. Onko tämä sama Attia jonka blogi on nimeltään War on insulin -and defense on fat, ja jonka hyvä ystävä on Gary Taubes?

      1. Sama kaveri. Mielenkiintoista on myos se etta monilla VHH:ta noudattaneilla voi olla korkea LDL-P ja LDL-C mutta talla ravinnolla yleensa muut keskeiset markkerit kuten TG, CRP ja HDL ovat OK. On vahvoja epailyja siita etta tallaisilla henkiloilla korkea LDL-C olisi vain hyvan terveyden merkki eika LDL-P:lla olisi valia. Normiruokaa syovilla sitavastoin korkea LDL-P liittyy vahvasti ateroskleroosiin. LDL-P -tutkimuksethan perustuvat SAD:ia noudattavaan vaestoon, eivat VHH-porukkaan.

  3. Herkkä CRP (hs-CRP, ’high sensitivity’)

    Menetelmä, jolla voidaan mitata luotettavasti pienempiä CRP-pitoisuuksia kuin rutiinikokeella. Lievästi koholla oleva CRP (rajana käytetään usein arvoa 2 mg/l) on sepelvaltimotaudin ja muiden valtimosairauksien riskitekijä. Sen arvellaan kuvastavan alkavaa valtimotautia, johon liittyy valtimonseinämän tulehdus. Menetelmä ei kuitenkaan ole laajassa käytössä.

    http://www.sydanliitto.fi/herkka-crp

  4. Reijo, en tiedä miten olet rakentanut juttusarjan, mutta ajattelin nostaa esille erästä asiaan liittyvää keskeistä juttua, jota ilman tulehduksesta ei välttämättä saa kunnon otetta.

    Tulehdus kuvaa tai on oikeastaan siis peräisin immuunijärjestelmän toiminnasta. Ateroskleroosia käsittelevässä kappaleessa esille nousi immuunijärjestelmään kuuluvia soluja (monosyytit, makrofagit ja T-solut) jotka osallistuvat sairauden syntyyn ja etenemiseen. Solujen toiminnan eli inflammaation markkereita seurataan sitten esim. verikokeesta esittämiäsi merkkiaineita seuraten.

    Immuunijärjestelmän yksi perusjuttu näyttäisi olevan tasapaino. Eri solutyyppien välisen määräsuhteen ja käyttäytymisen muutoksilla näyttäisi olevan aikalailla keskeinen rooli sairausten synnyssä, terveyden ylläpitämisessä tai sitten terveyden palauttamisessa.

    Tässä eräs tuore rasvakudoksen kautta tehty katsanta asiaan Harvardista:

    http://cbdm.hms.harvard.edu/assets/Publications/2011pub/ReviewDaniela.pdf

    1. Kiitos Pasi täydentävästä kommentista. Täytyy katsoa saanko mitään selkoa tuosta katsausartikkelista 🙂

      ”Eri solutyyppien välisen määräsuhteen ja käyttäytymisen muutoksilla näyttäisi olevan aikalailla keskeinen rooli sairausten synnyssä, terveyden ylläpitämisessä tai sitten terveyden palauttamisessa.” Tämä kuulosta järkeenkäyvälle. Taitaa olla kuitenkin niin, ettei tällaista solujen tasapainoa ole kliinisissä ravitsemustutkimuksissa mitattu, ainakaan useimmiten. Joudun tietysti käsittelemään tulehdusta melko pinnallisesti. Tähänkin pisteeseen pääsy vei aikaa ja tuotti hikipisaroita…

      Pystyisitkö mitenkään tiivistämään mitä soluja on liikaa, mitkä liian aktiivisia tulehduksessa, ja mitkä taas liian laiskoja?

      1. Ei mikään pikku kysymys! Täytyy edetä pikku askelin… 🙂

        Alkujaan, muutama vuosi sitten, sain ystävällistä opastusta aiheeseen astman ja allergioiden kautta. Vilkaise tätä:

        http://www.ima.org.il/imaj/ar12mar-10.pdf

        Treg solut ovat immuunijärjestelmän tasapainon kannalta tärkeitä. Pahiksia ei oikeastaan ole sillä kaikki eri osalueet ovat tärkeitä ja tarpeellisia. Itse olen tähänastisissa pohdiskeluissa päätynyt siihen, että matala-asteisessa tulehduksessa on pohjimmiltaan kyse immuunijärjestelmän toleranssin heikentymisestä ja kallistumisesta kroonisen sairauden puolelle.

        Kaikenkaikkiaan asia on tosi laaja eikä se tosiaan ole helppo/yksinkertainen mutta mielenkiintoinen ja merkittävä. Itse olen odottanut keskustelun alkamista ja siksi olen erityisen iloinen aktiivisuudestasi!

        Muutama vuosi sitten pohdin olisiko tästä mahdollista kehittää Suomelle uutta Nokiaa…nyt sille olisi ainakin tarvetta.

  5. Hei,
    Kirjoittelenpa minäkin tästä jotain, koska lienen tätä nykyä niitä harvoja ihmisiä, jotka tietävät LPS:stä, jonka koko nimi on lipopolysakkaridi. Siinä ei ole proteiinia. Sekaannusta voi aiheuttaa bakteerin pinnalla oleva lipoproteiini. Kumpikin niistä sijaitsee bakteerisolun ulkokuorella, ei bakteerin sisällä.
    Koko työurani olen tutkinut gram-negatiivisten bakteerien ulkokuorta Kansanterveyslaitoksella. Salmonellan ulkokuoren proteiineista ja lipopolysakkaridista olen tehnyt väitöskirjankin. Vaikka jo pitkään olen ollut eläkkeellä, uskon olevani edelleenkin eräs harvoista LPS:n rakenteen osaajista Suomessa. Tätä tutkimustahan ei meillä enää harrasteta.
    Myös elävät gram-negatiiviset bakteerit erittävät LPS:ää ympäristöönsä. En oikein usko, että ravinnolla voi vähentää LPS:n määrään paksusuolessa. Sinnehän nämä bakteerit suurelta osin kuuluvat – esim. E.coli (gram-negatiivinen) on suoliston normaaliflooraa. Ehkäpä sen osuus onkin alentunut suolistovaivoissa.

    1. Kiitos kommentista ja huomiosta LPS:n P:n osalta! Korjaan virheen.

    2. Jos Marjatta ei pahastu niin laitetaan tähän linkki näkösälle mistä ilmeisesti löytyy Marjatan tutkimusta (paljon!).

  6. Ei mitään linkkiä vastaan. Numero 18 ei ole minun julkaisuni.

  7. Samoilla linjoilla, ettei ravinnolla voine vähentää LPS:n määrää suolessa. Mutta onko ravinnolla vaikutusta LPS:n imeytymiseen suolistosta verenkiertoon? Hiirikokeissahan runsasrasvainen (n. 70 E% rasvaa) ruokavalio on lisännyt LPS-pitoisuuksia verenkierrossa. Eli voisiko ihmisillä myös runsasrasvainen ruokavalio edistää LPS:n imeytymistä? Toisaalta, jyrsijöiden ruoansulatusjärjestelmä on erilainen kuin ihmisillä. Ihmisillä suurin osa bakteereista sijaitsee paksusuolessa, kun taas rasva suurimmaksi osaksi imeytyy jo ohutsuolesta… Toisaalta, on niitä pöpöjä ohutsuolessakin, etenkin loppuosassa (ileum)…

    Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia. 🙂

    1. Joo, rasva lisännee LPS:n imeytymistä. Tosin edellytyksenä lienee kylomikronien osallistuminen rasvan imeytymiseen. Lyhytketjuiset (ja keskipitkät myös?) rasvahapot eivät kaipaa kylomikroneja, joten ne tuskin lisäävät LPS:n määrää.

      Tekstiä aiheesta löytynee mm. täältä http://www.jlr.org/content/50/1/90.abstract

  8. Kyllä, kliinisissä tutkimuksissa on myös havaittu tämän kaltaisia tuloksia. Niistä sitten sopivan kirjoituksen yhteydessä.

  9. ”On vahvoja epailyja siita etta tallaisilla henkiloilla korkea LDL-C olisi vain hyvan terveyden merkki eika LDL-P:lla olisi valia.”

    Korkea LDL-taso on yksi riskitekijä. Se ei toki vielä tarkoita sitä että henkilö saisi automaattisesti ateroskleroosin. Mutta mitään perustetta väittää että LDL-C/P ei liittyisi vhh-ruokavaliota noudattavilla sv-tautiriskiin ei nähdäkseni ole.

    Tai mikäli on, niin näkisin mielelläni asiasta jotain näyttöä- siis siitä, että korkea LDL-taso olisi tällä porukalla markkeri hyvästä terveydestä. Ja nyt siis puhutaan dyslipidemiatasoisesta LDL-tasosta ilman HDL:n tms. tarkastelua: koska nämä riskiä pienentävät tekijät voivat osaltaan lieventää/kumota korkean LDL-tason kielteistä vaikutusta, ei niitä voida ottaa mukaan tarkasteluun mikäli argumentoidaan nimenomaan korkean LDL-tason hyvä terveys-markkeristatuksen puolesta.

    Mitä Attian näkemykseen nimenomaan LDL-P:n merkityksestä sv-tautiriskin tarkastelussa tulee, niin vastakkaistakin evidenssiä löytyy:

    http://www.theheart.org/article/767865.do

    1. Evidenssia ei ole, tutkimusta vaativia epailyja kyllakin.

      ”At any given LDL-C level, if you have two people and one has increased LDL-P while the other has normal LDL-P, the one with the increased LDL-P is at greater risk of CAD, and this tends to coincide with people who have metabolic dyslipidemia [which usually includes low HDL-C levels and high triglycerides],” he said.

      Mista tiedetaan, onko sairauden syy LDL-P joka sattuu korreloimaan TG:n ja HDL:n kanssa, vai painvastoin, vai vaikuttavatko kaikki itsenaisesti omalta osaltaan? TG/HDL-suhde on kylla mielestani hyva markkeri.

      Monilla VHH-ruokavaliota noudattavilla on korkea LDL-C ja korkea, normaali tai alhainen LDL-P seka yleensa alhainen TG ja korkea HDL ilman metabolista syndroomaa. Olisi mielenkiintoista seurata sydantautien ilmenemista tallaisessa ryhmassa vs normaalivaestossa.

  10. ”At any given LDL-C level, if you have two people and one has increased LDL-P while the other has normal LDL-P, the one with the increased LDL-P is at greater risk of CAD,”

    Tästä ei suinkaan seuraa sitä, että nimenomaan vhh-ruokavaliota noudattavilla ei LDL-C/P -suhteella olisi väliä. Olettaen että pidämme mielessä ylläkirjoittamani.

    ”Mista tiedetaan, onko sairauden syy LDL-P joka sattuu korreloimaan TG:n ja HDL:n kanssa, vai painvastoin, vai vaikuttavatko kaikki itsenaisesti omalta osaltaan? TG/HDL-suhde on kylla mielestani hyva markkeri.”

    Ensinnäkin, kolesterolin rooli asiassa on riskitekijän rooli. Toisekseen, TG/HDL-suhde on toki hyvä markkeri. Mutta niin on moni muukin, esim. LDL/HDL-suhde.

    ”Monilla VHH-ruokavaliota noudattavilla on korkea LDL-C ja korkea, normaali tai alhainen LDL-P seka yleensa alhainen TG ja korkea HDL ilman metabolista syndroomaa. Olisi mielenkiintoista seurata sydantautien ilmenemista tallaisessa ryhmassa vs normaalivaestossa.”

    No, sikäli kun pelkkä LDL-arvo ei anna aihetta huoleen näin niinkuin yleisesti ottaen (vrt. Käypä hoito -suosituksen viesti siitä, että pelkkää kolesterolia ei tule tuijottaa riskiä arvioitaessa), niin en näe asiassa mitään ihmeellistä.

    Mutta appropoo, millaisiin LDL-arvoihin sitten viittaat? En ole tietoinen siitä, että vhh-ruokavaliota noudattavilla olisi yl. ottaen riskitason arvoja. Trial-näytön puolelta ainakaan isot vhh-tutkimukset eivät viittaa moiseen ja kohorttidataa ei taida kovin kattavasti löytyä.

    1. Attian kirjoitusten kommenttiosissa on paljon viittauksia vhh-hemmoihin joilla on korkea LDL-C (ja osalla myos LDL-P) muttei muita riskimarkkereita.

      Halusin ainoastaan tuoda esille sen etta LDL-P:n ja LDL-C merkityksesta em. vhh-tapauksissa on huomattavaa epavarmuutta (tama ei siis liity omiin mielipiteisiini) ja asiasta kaydaan keskustelua.

      Attian koulukunnan mukaan LDL-P ja LDL-C kulkevat usein omia teitaan ja LDL-C ennustaisi riskia vain silloin kun se korreloi LDL-P:n kanssa. Nain siis normaaliruokavaliota nauttivilla tehtyjen tutkimusten valossa. Koska LDL-C:sta on mahdotonta ennustaa LDL-P:ta, olisi parempi mitata ApoB:ta tai tyytya vain esim. TG-HDL:aan ellei sitten halua NMR-analyysia.

      1. Mielenkiintoista juttua tuo LDL-P ja LDL-C ero. Täytyypi terästyäytyä ja pysyä kuulolla, milloin alkaa tulla tuloksia satunnaistetuista kliinisistä tutkimuksista. Oliskohan jopa tulossa olevassa Predimed-tutkimuksessa seurattu LDP-P:tä? Ehkä ei, ainakaan kaikilta.

  11. Yhdysvaltalaisen Cleveland Clinicin sydänlaboratorio HeartLab) on juuri julkaissut sydäntautien riskin ennustamiseen testin, CVD Inflammatory Profilen, johon kuuluu 5 inflammaation biomarkkeria: F2-isoprostaanit, hs-CRP, virtsan mikroalbumiini, myeloperoksidaasi (MPO)ja lipoproteiini-fosfolipaasi A2 (Lp-PLA2). Testi antaa luotettavamman kuvan sydäntaudin riskistä kuin esim. kolesteroli.

    Dr Marc Penn, Cleveland HeartLabin johtaja-omistaja sanoo HeartOrgille mm. : ”MI is caused by both injury and inflammatory response. We have spent 30 years focusing on the injury part. We need to be targeting the inflammation as well. There is no magic bullet to define inflammatory risk. But we have put together a panel of five inflammatory markers to estimate such risk on a spectrum from long-term risk of a cardiovascular event to short-term risk.”
    http://www.theheart.org/article/1415889.do

    Karppaus ja monet ravintolisät vaikuttavat suotuisasti näihin markkereihin. Uusi tutkimus vahvistaa, että B6-vitamiinin piilevä puutos liittyy inflammaatioon ja että riittävä saanti vaimentaa sitä. Tutkimuksen tekivät amerikkalaiset Tufts- ja Bostonin yliopistot sekä israelilainen Tel Avivin yliopisto, ja sen julkaisi The Journal of Nutrition. Tutkimus puoltaa jo 30 vuotta sitten aloittamaani ravintolisähoitoa. Selostan tutkimusta sivullani
    http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2354
    Mahtavatkohan ravintolisät mahtua mukaan Reijon artikkelin seuraaviin osiin?

  12. Uusi saksalainen kirjallisuuskatsaus (Standl 2012 June 20) suosittaa etyyliesteröityä kalaöljyä täydentäväksi hoidoksi tyypin 2 diabeetikoille valtimotautien ehkäisyyn ja hoitoon.
    ”Statins and beyond: Concurrent strategies for prevention of cardiovascular disease in patients with type 2 diabetes”
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22718811

    Tällainen kalaöljy vähentää seerumin kohonneita triglyseridejä ja ehkäisee ja vaimentaa inflammatiota. Itä-Suomen yliopiston dosentti Ursula Schwab on varoitellut usein julkisuudessa kalaöljyn suurentavan ”pahaa” LDL-kolesterolia. Hän on jättänyt kuitenkin kertomatta, että DHA:ta sisältävä kalaöljy lisää vain suurimolekyylistä, vaaratonta LDL:ää, ei tiheää pienimolekyylistä sd-LDL:ää (joka hapettuu herkästi). Sitä vastoin E-EPA-niminen kalaöljy ei suurenna edes suurimolekyylistä LDL:ää. Lisäksi E-EPA vähentää veressä kiertävää ja valtimoplakkiin kertyvää entsyymiä Lp-PLA2:a, joka voi pahentaa valtimoiden jäykistymistä ja kovettumista, ilmeni MARINE-tutkimuksessa (American Journal of Cardiology 2011).
    http://www.ajconline.org/article/S0002-9149%2811%2901599-2/abstract

  13. Suositeltavaa lukemista kaikille tämän Reijon artikkelin aiheesta kiinnostuneille:
    Calderon Artero P, Champagne C, Garigen S, Mousa SA, Block RC (2012) Fish Oil Metabolites: Translating Promising Findings from Bench to bedside to Reduce Cardiovascular Disease. J Glycomics Lipidomics 2:104.
    doi:10.4172/2153-0637.1000104

Kommentointi on suljettu.