Satunnaistettu tutkimus jossa hidas laihdutus toimi paremmin kuin nopea

Me ravitsemusterapeutit ja lihavuuden hoidon asiantuntijat usein suositamme hidasta laihdutustahtia useasta eri syystä. Viimekeväisessä kirjoituksessani Lihavuuden hoidon dilemma peräänkuulutin satunnaistettuja tutkimuksia aihepiiristä, sillä hidasta laihdutusta tukeva suositus on perustunut pitkälti poikkileikkaus- tai retrospektviiseen tutkimustietoon tai loogiseen päättelyyn. Tällaiset tutkimukset ja päätelmät ovat altiitta monenlaisille virhelähteille. Edelleen NEJM-tiedelehdessä vuonna 2013 julkaistu katsausartikkeli kiistanalaisesti esitti, että hitaan laihdutuksen suosittaminen on jopa vastoin tutkimustietoa (1).

a recommendation to lose weight more slowly might interfere with the ultimate success of weight-loss efforts.”

Myös suomalainen Käypä Hoito -suositus toteaa laihdutusnopeutta koskevan tutkimustiedon olevan ristiriitaista. Ristiriitaista tietoa ideaalisesta laihdutusnopeudesta on siis olemassa, ja lopullinen vastaus siihen kumpi on parempi on edelleen auki. Ristiriitaan on lukuisia eri syistä, joita eritteltiin aiemmassa kirjoituksessani ja sitä seuranneessa keskustelussa.

Viime syyskuussa ilmestyi satunnaistettu tutkimus (2), jossa tietääkseni ensi kertaa hitaammalla menetelmällä laihtuminen tuotti paremman laihdutustuloksen ja lisäksi säilytti aineenvaihdunnan korkeammalla tasolla kuin nopeampi laihdutus. Lisäksi painokilot pysyivät paremmin poissa puolen vuoden ajan.

Matador (Minimising Adaptive Thermogenesis And Deactivating Obesity Rebound) -tutkimuksessa 51 lihavaa miestä satunnaistettiin joko 16 viikoksi tavalliselle kalorirajoitteiselle ruokavaliolle tai 30 viikoksi hitaalle laihdutukselle. Hitaampi laihdutus toteutettiin niin, että laihduttajat noudattivat kalorirajoitteista ruokavaliota aina kaksi viikkoa kerrallaan ja sen jälkeen pitävät taukoa dieetistä 2 viikkoa syömällä ruokamäärän, jonka oli tarkoitus pitää paino paikallaan eli he söivät laskennallisesti heidän kokonaiskulutusta vastaavan kalorimäärän.

Kalorirajoitusjaksojen oli määrä oli määrä aiheutta 33 % laskennallinen energiavaje, useimmille koehenkilöille tämä tarkoitti noin 1500-2000 kcal/pv laihdutusdieettiä.

Tutkittavia seurattiin varsinaisen nopean (16 viikkoa) tai hitaan (30 viikkoa) jälkeen lisäksi vielä puolen vuoden ajan. Tällöin havainnoitiin sitä, miten nopeasti paino lähtisi kipuamaan takaisin ylöspäin, ja miten aineenvaihdunta toimisi laihdutusperiodin jälkeen.

Tutkittavat saivat kaikki laihdutusjakson ruuat kotiintoimitettuna ilmaisiksi.

Pääidea tutkimuksessa oli siis se, että vaikka laihdutuksen kesto erosi (16 vs. 30 viikkoa) niin ilmaisruokajakelulla aikaansaatu kumulatiivinen kalorirajoitus (-33 %) laihdutusjalsolla oli samankokoinen molemmissa tutkimusryhmissä. Siten mahdolliset ero ryhmien välillä ei voisi selittyä sillä, että toiselle ryhmälle olisi määrätty suurempi kumulatiivinen kalorirajoitus laihdutusjakson ajaksi.

Tutkimuksen päätulokset:

  1. Hidas laihdutustaukoja sisältänyt laihdutus johti noin 5 kiloa parempaan laihdutustulokseen
  2. Kehon koostumuksen muutoksella korjattu perusaineenvaihdunta säilyi noin 100 kcal parempana hitaasti laihduttaneilla
  3. Puolen vuoden mittaisen jatkoseurannan aikana hitaasti laihduttaneet pystyivät pitämään painonsa alhaalla paremmin kuin nopeammin laihduttaneet

Tämän tutkimuksen perusteella vaikuttaisi siis siltä, että hitaampi laihdutus, joka perustuu toistuviin kahden viikon laihdutustaukoihin, olisi parempi sekä painonhallintatuloksen että aineenvaihduntaliekin kannalta. Tutkimuksen tulosta ei voi rinnastaa kuitenkaan muilla eri tavoilla tehtyyn hitaaseen laihdutukseen (kts. esimerkiksi tämä kuva).

Tulosten perusteella voidaan vain sanoa, että kahden viikon jaksoissa tehty laihdutus-energiatasapaino -syklitys saattaa olla parempi tapa laihduttaa kuin tasainen kalorirajoitus.

Aiemmissa samantyyppisissä tutkimuksissa, jossa tosin on käytetty erilaista ajallista syklitystä, hitaampi laihdutus ei ole tuottanut parempaa, joskaan ei myöskään huonompaakaan, laihdutustulosta. 25 viikko kestäneessä pienehkössä tutkimuksessa, jossa laihdutustauot olivat 5 viikon mittaisia, ei nähty eroa ryhmien välillä laihdutustuloksessa (3). Tähän astisisista tutkimuksista suurimmassa (n=125) ei myöskään havaittu eroa laihdutustuloksessa tasaisesti laihduttavien ja laihdutustaukojen pitävien välillä (4); tässä tutkimuksessa laihdutustaukojen pituus vaihteli tutkimuksen eri vaiheissa. Tutkimuksissa on useita metodologisia eroja, joten niiden rinnastaminen Matador-tutkimukseen on vaikeaa. Esimerkiksi Matador-tutkimus oli ainoa, jossa ruuat jaettiin tutkittaville ilmaiseksi kotiin koko tutkimuksen ajan, ja jossa laihdutustauot olivat 2 viikon mittaisia ja ne toistuivat tiheästi.

Matodor-tutkimuksessa oli puutteita, kuten tutkimuksissa aina. Siinä ei esimerkiksi mitattu NEAT (non-exercise activity termogenesis) -aineenvaihduntaa. Perusaineenvaihdunnassa havaittu ero, ei nimittäin yksin selitä suurta eroa ryhmien lopullisessa tuloksessa, yksi lisäselitys voisi olla NEAT -energiankäytön muutokset. On myös mahdollista, että kyse on psykologisesta hyödystä. Vietäri ei veny liian tiukalle ja siksi kyky toteuttaa määrättyjä kalorirajoitusohjeita oli parempi laihdutustauoille satunnaistetuilla. Tätä vaihtoehtoa tutkijat eivät tosin spekuloi diskussiossaan.

Tutkimuksessa oli myös verrattain suuri tutkimuspotilaiden kato. Seurannan kokonaispituus oli noin vuosi, eikä yhden vuoden tuloksia voi vielä pitää pitkäaikaistuloksena painonhallinnan olleessa kysesssä. Lisäksi ilmaiseksi koko laihdutusjakson jaettu ruoka auttaa osallistujia sitoutumaan sovittuun ruokamuutoksiin, mutta heikentää sovellettavuutta normaali elämään. Tutkimustuloksia ei voi yleistää naisiin, koska kaikki koehenkilöt olivat miehiä.

Matodor- ja muiden edellä linkitettyjen tutkimusten perusteella voidaan sanoa, että laihdutuksen syklittäminen vaikkapa kahden viikon energiatasapaino- ja laihdutusjaksoihin tuottaa ainakin yhtä hyvän tuloksen kuin tasainen laihduttaminen. On epäselvää, oliko Matador-tutkimuksen erinomainen tulos onnellinen sattumaa, vai voiko kahden viikon säännölliset tauot laihdutuksesta olla optimaalinen tapa laihduttaa ja pitää perusaineenvaihdunta ”hyvässä iskussa”.

Tämä tutkimus on mielenkiintoinen, sillä se kyseenalaistaa vakiintunutta kaavamaista ajattelua laihdutuksesta. Ylivoimainen valtaosa laihdutustutkimuksista on tehty tasaisella kalorirajoituksella –ja  myös tavanomaiset ohjeet kuntosaleilla ja terveydenhuollossa perustuvat tasaiseen kalorirajoitukseen. Koska lihavuuden hoitotulokset perinteisillä menetelmillä ovat heikkoja, on syytä tarkastella uusia keinoja uteliaasti.

Tutkimus herättää kysymyksen, voisiko painoa laihdutuksen päättymisen jälkeen yrittää myös hallita vaikkapa siten, että syö ”normaalisti” 6 viikkoa ja on 2 viikkoa kalorirajoitteisella ruokavaliolla –ja toistaa tätä niin kauan kuin on tarpeen, vaikka kymmeniä vuosia. Moni saattaa yhdistää tällaisen menettelyn mielessään huonomaineiseen jojo-laihdutukseen, mutta jos painonvaihtelu jää vähäiseksi (+/- 1-2 kg) kullakin 8 viikon jaksolla niin kyse ei ole varsinaisesti jojo-laihdutuksesta.

Odotan tästäkin asiasta lisää tutkimustietoa. Tämä on kuitenkin ensimmäinen tiedossani oleva satunnaistettu tutkimus, jossa hidas laihduttaminen tuo paremman lopputuloksen kuin nopea.

Lähde

Byrne NM, Sainsbury A, King NA, Hills AP, Wood RE. Intermittent energy restriction improves weight loss efficiency in obese men: the MATADOR study. Int J Obes (Lond). 2017 Aug 17