Blogi

Miten terveellistä kahvi on? 1277 tutkimusta käsittäneen analyysin tulokset kahvista –ja taas opetus ravitsemustieteestä

Harva se viikko saamme lukea kahvin terveysvaikutuksista yhtä ja toista. Välillä kahvi on terveellistä ja välillä lisää jopa ennen aikaisen kuoleman vaaraa.  Tuloksien suunta riippuu siitä mitä (sairautta) on satutttu tutkimaan ja millaisella tutkimusmenetelmällä. Tutkimustulosten ristiriitaisuus ja varsinkin tuloksista räväkästi uutisointi on monien mielestä joko ärsyttävää tai huvittavaa.  Vaihtelevista tutkimustuloksista on tehty pientä …
Blogi

Vähähiilihydraattinen ruokavalio ja vatsan sairaudet (osa 6)

On varsin yleistä, että monet VHH:n käyttäjät kokevat vatsansa voivan erityisen hyvin. Toisaalta ummetusta on esiintynyt runsaasti tutkimuksissa vähähiilihydraattisen ruokavalion aikana. Mitä tiedetään sappikivien, refluksin, dyspepsian, rasvamaksan ja ärtyvän suolen oireyhtymästä ja VHH:sta? Siitä kertoo tämä VHH:ta käsittelevän kirjoitussarjan kuudes osa.