Karppaustutkimuksia on ilmestynyt satoja, ja niistä on tehty useita kymmeniä erilaisia meta-analyysejä. Luulisi, että niistä olisi jo opittu se mitä on opittavissa. Silti viime viikolla ilmestynyt vähähiilihydraattista ruokavaliota koskeva tutkimus on aiheuttanut...
Ketogeeninen eli hyvin vähähiilihydraattinen ruokavalio oli tehokas tyypin 2 diabeteksen hoidossa
Olen aiemmin kirjoittanut moneen otteeseen vähähiliihydraattisten ruokavalioiden vaikutuksesta laihdutustulokseen ja yleensä terveyteen. Aiempien tutkimusten päätelmä on ollut se, että laihdutustulos on yleensä 6 kuukauden kohdalla parempi vähähiilihydraattisella...
Rasvaton maito, täysmaito ja maitotaloustuotteet. Maitorasvan terveysvaikutusten vertailua.
Sami Uusitalo ja Christer Sundqvist haastoivat ravitsemustietelijöitä Turpaduunari-blogissa perustelemaan miksi ihmeessä pitäisi juoda rasvatonta maitoa. Yleensä en tällaisiin julkisiin "haasteisiin" lähde, mutta tähän lupauduin. Enemmän rasvaa sisältävistä...
Mitä suuri PURE-tutkimus opettaa suomalaiselle ravitsemustieteilijälle?
Eilen ilmestyi suuri 18 maata kattava ravintotutkimus kolmeosaisena julkaisuna arvostetussa Lancet-tiedelehdessä (1,2,3). Tutkimus aiheutti kohua jo ennen julkaisuaan, kun kansainvälisesti tunnettu kardiologi-tutkija ja Maailman Sydänliiton ex-presidentti Salim...
17 tärkeää terveyttä edistävää ravintotekijää
Ravitsemuksen merkitys elintapasairauksien ehkäisyssä nousi ensimmäisen kerran suuressa mittakaavassa esille tyydyttyneen rasvan ja sydänsairauksien yhteyden havaitsemisesta 1950-luvun tietämillä. Viimeisten vuosikymmenten aikana on tehty paljon ravitsemustutkimusta...
Tyypin 2 diabeteksen riskiin vaikuttavat ruuat
Juuri ilmestyneen etenevien väestötutkimuksien meta-analyysin eli koostetutkimuksen mukaan yksittäisillä ruoka-aineilla on kokonaisruokavalion lisäksi merkitystä tyypin 2 diabeteksen riskin kannalta. Koostetutkimus käsitti yhteensä 88 tutkimusta. "Among the...
Vähäisestäkin laihtumisesta on monia terveyshyötyjä
Toisessa yhtäaikaa julkaisemassani blogitekstissäni ”Lihavuuden hoidon dilemma” kirjoitan lihavuuden hoidon pitkäaikaistulosten haasteista. Tässä kirjoituksessa kertaan kuitenkin ne terveyshyödyt, joita vaatimattomallakin laihdutustuloksella voidaan saavuttaa pisimpien (yli 3 vuotta kestäneiden) satunnaistettujen tutkimusten mukaan.
Lihavuuden hoidon dilemma
Media, blogit, tieteelliset katsausartikkelit ja dieettikirjat pursuavat erilaisia näkemyksiä siitä, millä keinoin laihdutetaan pysyvästi. Tässä kirjoituksessa valotan pysyvän painonpudotuksen haasteellisuutta ja sitä mitä pitkäkestoiset kovan luokan tutkimukset aiheesta sanovat.
Uutta tietoa kananmunien ja terveyden välisestä yhteydestä kuopiolaistutkimuksista (vieraskirjoitus)
”Kananmuna on hyvä esimerkki ruoka-aineesta, jonka terveysvaikutuksia on vaikea päätellä sen sisältämän yhden yksittäisen ravintoaineen perusteella. Kananmuna sisältää kolesterolin lisäksi monia terveydelle mahdollisesti hyödyllisiä ravintoaineita, jotka voivat vaikuttaa esimerkiksi sokeriaineenvaihduntaan tai matala-asteiseen tulehdukseen ja sitä kautta vähentää tyypin 2 diabeteksen riskiä.”
Nivelvaivat ja ruokavalio
Ruokavaliolla laihduttamisella ja yksittäisillä ravintolisillä voidaan vaikuttaaa joidenkin nivelsairauksien kulkuun. Tämän kirjoituksen liitteenä olevassa diasarjassa käyn läpi tämänhetkistä tutkimusnäyttöä ruokavalion ja ravintolisien vaikutuksista nivelrikossa, nivereumassa ja kihdissä